My last year in a nutshell

Here we go again with my blog! It’s been a while since my last post because… Well life just got busy. Let’s see what has happened since… I got pregnant, I was nauseous for 20 weeks, spent 6 amazing weeks in Finland with Madeleine, came back to home and Madeleine started preschool, had my darling baby boy, stayed up all hours for the past 4 months and now my baby is finally sleeping through the the night (knocking on wood that I’m not jinxing it right now).

Let’s talk about my pregnancy first. We were so excited to be expecting our second, and were even more excited when we found out it is a boy. The idea of sisters was very cute too but my husband was really hoping for a boy so we did everything in our power to get one… Hahaha. You might wonder what I’m talking about and if this makes any sense but I’m telling you it has worked for everyone I know that has tried it. I even read from the Teemu Selanne book that they did it to have a girl. Basically to have a girl you should have intercourse 3 days before ovulation and to have a boy right when you ovulate. I am not going to go into more detail in it but it is called ”the Shettles Method” in case you want to google it. (We would have been very happy with another girl as well and feel very blessed to just have healthy babies.) I also really wanted to do a gender reveal party or some fun way to find out with few friends but my husband thought I was being silly and was not on board. So we found out in our 12 week ultra sound.

 

I also opted to do a new DNA test at 10 weeks that is called ”materniT21” that can tell you the sex of the baby with 99.3% accuracy and also detects fetal chromosomal abnormalities from common (trisomies 21, 18 and 13) to the more rare. We had a little health scare with Madeleine during my pregnancy so it was very nice to have all this knowledge (piece of mind) from the beginning of the pregnancy. We actually ended up having the same findings in an ultrasound with Kayden, but thanks to this test I was not nervous about it.

 

Other than that my pregnancy was very different from my first. I was not very nauseous with Madeleine at all but this time I felt sick for the first 20weeks (not fun!). Every food sounded bad and going to grocery store was a tough task. I would hold my breath walking by the meats and bacon (and if you know me you know that I LOVE meat). What sounded good to me in the end of that nauseous time was peanut butter and jelly sandwiches (I never eat these usually). I had one every day for lunch for about two weeks. My pregnancy after that was amazing. I felt really good for the remaining 20 weeks and had my beautiful baby boy 3 days late on the ‪11/11!

We named him Kayden Bradshaw Wilson. Same initials and same middle name than my husband. He has been such a good baby so far -Always smiling and so easy going. Maybe I know little more about what I’m doing this time as well. He took a little longer to sleep through the night but it is starting to look like we are finally at this milestone (he is almost 4 months now). I tried to get him on good schedule right away and consulted a sleep specialist for extra advice (‪www.sleepshopoc.com). I need my sleep to function so I wanted to do everything in my power to help him sleep longer periods, not to mention how important it is for the baby’s development. It is so much easier with your first when you can nap while the baby naps, but you don’t get that luxury with your second.

 

Madeleine has taken the role as a big sister really well. She has been so sweet with Kayden and is always willing to help. In fact, I just moved their car seats next to each other in the car so that she can entertain Kayden and more often than not Kayden falls asleep in the car holding Madeleine’s hand (and this makes my heart burst out of love).

 

Talking about heart bursting out of love… Before Kayden’s arrival I was having hard time believing I could love another baby as much as I love Madeleine, but somehow it is possible. In fact, before having Madeleine I couldn’t even imagine how much more love a child could bring to my life. It is something that is impossible to explain until you experience it yourself, and usually my first question for my friends that are new moms is: ”isn’t it amazing?!?!”.

Picture by Marika Tuuli Photography

We obviously have our normal struggles, especially with our very independent, energetic, strong minded three year old (threenager), but no matter how hard of a day we have there are so many good moments in it.  My husband has been extremely helpful which makes everything easier as well (I chose well 😉 )

 

Before I bore you anymore with my lovey dovey thoughts I am going to stop this post to this and hopefully my next post will be sometime soon ( I will try my best!)

 

Picture by Marika Tuuli Photography

Picture by Marika Tuuli Photography

 

Täällä taas yritän aloittaa blogin kirjoitusta. Viimeisestä kerrasta onkin kulunut jo hurjan kauan normaaleista elämän kiireistä johtuen. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Tulin raskaaksi, olin huonovointinen 20 viikkoa, vietin 6 mahtavaa viikkoa Suomessa Madeleinen kanssa, tultiin takaisin kotiin ja Madeleine aloitti koulun (vähän tarhaa vastaava), mun ihana pieni poika syntyi, valvoin seuraavat 4 kuukautta ja nyt vihdoin Kayden nukkuu yön yli! (koputtelen täällä puuhun, ettei mikään nyt muuttuisi unien suhteen).

Picture by Sierra Campbell Photography

Ensin voisin kertoa vähän raskaudestani. Oltiin niin innoissamme, kun meille selvisi, että olen jälleen raskaana, ja vielä onnellisempia kun kuulimme että se on poika. Ajatus siskoksista oli myös houkutteleva, mutta etenkin mieheni toivoi poikaa, joten teimme kaiken mahdollisen minkä vaan pystyimme tämän toiveen toteuttamiseksi…hahaha. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tiedän monta paria jotka ovat yrittäneet samaa ja saaneet toivomansa sukupuolen. Luin jopa Teemu Selänteen kirjasta, että he seurasivat tätä metodia saadakseen tytön. Lyhyesti kerrottuna siitä tyttöä kannattaa yrittää 3 päivää ennen ovulaatiota ja poikaa juuri ovulaation aikana. Jos kiinnostaa kuulla enemmän tästä niin kannattaa googlata “shettles method”. (Olisimme tietysti olleet tyytyväisi mihin sukupuoleen tahansa ja tärkeintä on tietysti, että on terve). Mä olisin myös halunnut pitää täällä päin suosituksi tulleet sukupuolen paljastus juhlat, mutta Kellanin mielestä koko ajatus oli ihan hullu ja hän halusi tietää asiasta normaalisti ultraäänessä.

Tällä kertaa halusin myös tehdä DNA-testin (materniT21), jonka voi tehdä jo 10 viikon jälkeen, jossa mun verikokeella selviää vauvan sukupuoli 99.3% varmuudella ja myös mahdolliset kromosomi häiriöt. Mulla oli ensimmäisen raskauden aikana pieni huolestuneisuuden aihe, joka osoittautui turhaksi, mutta tällä kertaa halusin tehdä kaikki saatavilla olevat testit mahdollisemman nopeasti. Itseasiassa lääkäri huomasin myös saman tilanteen Kaydenin ultraäänessä myöhemmin, mutta tällä kertaa en ollut siitä huolestunut kiitos tämän testin.

Picture by Sierra Campbell Photography

Kaiken kaikkiaan tämä raskaus oli hyvin erilainen kuin ensimmäiseni.  Madeleinen kanssa minulla ei ollut huonovointisuutta juuri ollenkaan ja tällä kertaa sitä kesti puoleen väliin raskautta! L Kaikki ruoka kuulosti pahalta ja varsinkin kaupassa käyminen oli kovin hankalaa. Jouduin pitelemään hengitystä kävellessäni lihatiskin ohi (normaalisti rakastan lihaa!). Huonovointisuuteni loppupuolella minun teki mieli maapähkinähillovoileipiä (olipas pitkä sana!), mitä en yleensä koskaan syö. Soin näitä joka päivä kahden viikon ajan. Sen jälkeen raskauteni meni hyvin ja sain ihanan pienen poikani kolme päivää lasketun ajan jälkeen 11.11.

Poikamme sai nimen Kayden Bradshaw Wilson. Samat nimikirjaimet ja sama toinen nimi kuin miehelläni. Hän on ollut niin ihana ja kiltti vauva –hymyilee vaan ja menee iloisena matkassa mukana. Ehkä olen tällä kertaa myös hieman kokeneempi itsekin. Madeleine nukkui yön yli hieman aikaisemmin, mutta näyttää siltä että ollaan vihdoin saavutettu tämä vaihe myös Kaydenin kanssa. Yritin alusta asti saada hänet hyvään rytmiin ja konsultoin jopa unispesialistia täällä (kyllä sekin on ammatti!). Tarvitsen itse kunnon yöunet, että selviän päivästä vauvan ja 3-vuotiaan kanssa, ja hyvät unet on tietysti tärkeää myös vauvan kehityksen kannalta. Ensimmäisen kanssa voi vielä nukkua päiväunia samaan aikaan vauvan kanssa, mutta toisen kanssa ei samaan ole enää mahdollisuutta.

Picture by Sierra Campbell Photography

Madeleine on ottanut roolinsa isosiskona todella hyvin. Hän on niin kiltti ja avulias Kaydenia kohtaan. Itse asiassa siirsin heidän autonistuimet juuri vierekkäin autossa niin, että Madeleine voi viihdyttää Kaydenia automatkan ajan ja usein hän nukahtaa siihen pitäen siskonsa kädestä kiinni (joka ihan pakahduttaa sydämeni!)

 

Siitä puheen ollen… ennen Kaydenin syntymää olin huolissani pystynkö rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin Madeleinea, mutta jotenkin se vaan on mahdollista. Itseasiassa ennen Madeleinen syntymää en tiennyt kuinka paljon rakkautta tämä pieni ihminen voisi tuoda elämääni. Se on jotain sellaista jota ei ymmärrä ennen kuin sen kokee itse. Yleensä ensimmäinen kysymys kavereille jotka ovat juuri saaneet vauvan onkin: “eikö se tunnukin ihan mahtavalta?”.

Picture by Sierra Campbell Photography

Meillä on tietysti kaikki normaalit lapsiperheiden hankaluudet etenkin meidän omatoimisen energisen vahvatahtoisen kolmevuotiaan kanssa, mutta siitä huolimatta jokaisessa päivässä on niin paljon ihania hetkiä. Mieheni on ollut myös todella avulias, joka on tehnyt minun elämäni tietysti helpommaksi (valitsin siis hyvän miehen 😉 ).

 

Ennen kun kyllästytän teidät näillä rakkauden höpinöilläni, niin lopetan tämän tähän. Yritän todella kirjoittaa useammin kuulumisia tänne nyt. J

Tervetuloa maailmaan Madeleine

Meidan pikku Wilson

Viimeinen kuukausi on mennyt ihan uskomattoman nopeasti. Pikku Madeleine on nyt jo kuukauden vanha.

Synnytys meni hyvin. Madeleine syntyi laskettuna päivänä 16.12 klo 19.00. Saavuimme sairaalaan klo 9.00 aamulla, tunnin päästä siitä lapsivesi meni, ja sain epiduraalin 15.00. Sen jälkeen kaikki menikin erittäin mukavasti/kivutta. Hatun nosto kaikille niille, jotka synnyttää ilman epiduraalia. Itse mietin myöhemmin, että olisi pitänyt pyytää sitä jo aikaisemmin. En oikein tiedä mitä siinä odottelin. Olin kuullut monilta, että itse epiduraalin laittaminen sattuu paljon. Minä en siinä supistusten ohessa tuntenut mitään muuta kipua. Kellania kauhistutti jättimäinen piikki enemmän kuin minua. Olo sen jälkeen oli niin leppoisa, että minä otin pienet nokoset ja Kellan lähti hakemaan vielä kotoa ipadin laturia. iPadista oli nimittäin tässä vaiheessa akku lopussa, kun Kellan oli siitä koko päivän katsonut sunnuntain jenkkifudis tarjontaa.

Ei sitä kyllä osaa edes kuvailla sitä fiilistä mikä on kun sai ensimmäisen kerran tytön syliin. Sitä ihan tukahtuu onnesta kun saa oman lapsen syliin. Tämä on varmasti fiilis minkä vain äidit ja isät tietävät. Sitä voisi vaan tuijotella vauvaa koko päivän, niin uskomaton ihme lapsi kyllä on.

Oltiin sairaalassa kaksi yötä, joka on ilmeisesti aika standardi aika normaali synnytyksessä. Kotiin päästyä olikin aika opetella aivan uudenlaiseen arkeen. Vanhempani tulivat noin viikon päästä Madeleinen syntymästä kylään, ja heistä oli kyllä enemmän apua kun ikinä olisin edes kuvitellut. Kiitos siitä heille! Olisin mielelläni pitänyt heidät täällä pidempäänkin. Onneksi Kellanin vanhemmat asuvat lähellä ja tulevat mielellään auttamaan tarvittaessa.

Monet perhetutut ja naapurit ovat olleet myös erittäin anteliaita ja auttavaisia. Madeleine on saanut paljon muodikkaita asuja ja yhdet naapureistamme toi meillä lasagnea illalliseksi yhtenä iltana. Uskomattoman ajattelevaista! On myös hyvin käytännöllistä asua Madeleinen lääkärin naapurissa, kun voimme kysyä kaikkia sellaisia vähemmän tärkeitä asioita häneltä kun satutaan näkemään.

Nyt Madeleine on kuukauden ikäinen ja meillä alkaa olla homma joten kuten hallussa. Kellan on ollut nyt myös kotona ja menee töihin täysipäiväisesti vasta maaliskuun alusta, mikä on ollut tietystikin helpotus minulle. En kyllä tiedä miten yksinhuoltaja vanhemmat selviävät tästä vastuusta yksin.

Meillä kävi täällä kotona sama valokuvaaja, joka otti mun raskauskuvat. Saatiin paljon kivoja kuvia Madeleinesta viikon ikäisenä. Laitan niistä muutaman tähän.

Thanksgiving!!!

Vietettiin eilen täällä kiitospäivää Kellanin perheen kanssa. Opin yliopistovuosieni aikana todella pitämään kiitospäivästä ja kahtena viime vuotena tehtiinkin perheeni kanssa Suomessa kiitospäiväateria. Tykkään kiitospäivän ruuasta tosi paljon. Se muistuttaa minua meidän suomalaisesta jouluateriasta. Lisäksi minusta on kiva pysähtyä hetkeksi ja miettiä mistä kaikista asioista olen kiitollinen.

Kellanin aidin kiitospaivakorvikset. Kalkkuna ennen ja jalkeen. 😀

Kellanin isa leikkaa kalkkunaa ja Sisu toivoo etta jotain tippuisi

Sisu saa ensimmaiset maistiaiset

Kiitospäivän jälkeen alkaa täällä jouluvalmistelu. Jouluvalot ja muut koristeet laitetaan paikalle. Tuntuu jotenkin oudolta, että jouluna ei ole lunta ja jouluvalot pyöritetään palmujen ympärille, mutta toisaalta hieman överiksi vedetyt jouluvalot tuo musta kivasti joulun tunnelmaa. Meillä Kellan on vastuussa ulkovaloista ja minä sisäkoristeista. Joulukuusikin täällä hommataan jo joulukuun alussa.

Joulu tulee olemaan meille varmasti hieman erilainen tänä vuonna kun lapsemme laskettu aika on 16.12. Toisaalta voi olla, että lapsi tulee myöhässä ja ollaan jouluna sairaalassa. Saa nähdä. Saatiin valokuvaajaltamme ensimmäiset kuvat. Niistä tuli ihan kivoja. Tajusin vasta kuvia katsoessani kuinka iso mahani oikeasti on. No, mutta olenhan jo aika loppusuoralla! Laitan muutaman kuvista tähän alle.

Viikon päästä lauantaina mennään Suomi-seuran järjestämiin Suomen 95-vuotis itsenäisyyspäiväjuhliin. Pepe Willberg on siellä esiintymässä ja paikalle on tulossa paljon suomalaisia Los Angelesin alueelta. Mielenkiinnolla odotan millaiset juhlat näistä tulee.

Kiireinen Marraskuu

Sisu odottaa karkki tai kepponen lapsia

Halloween oli ja meni ja nyt on marraskuu on jo hyvässä vauhdissa. Hauskointa oli lapsille karkkien jakaminen. Meillä asuu tässä alueella paljon ala-asteikäisiä lapsia, joten olin varautunut ostamalla isot säkit karkkia. Ovikello soi koko illan, mutta karkkeja jäi silti hirveästi yli. Ehkä mä ensi vuonna osaan arvioida vähän paremmin.

Kellanin, Jensin ja Tytin kanssa ennen USC pelia

Ollaan käyty nyt kahden viimeisen viikon aika kahdessa USC:n jenkkifudis pelissä. Tunnelma oli aivan mieletön molemmissa peleissä. Oma yliopistoni Pohjois Kaliforniassa oli pieni koulu, eikä meillä ollut jenkkifudisjoukkuetta lainkaan. Korispeleissä oli meilläkin hieno tunnelma, mutta pieneen halliimme mahtui vain muutama tuhat ihmistä. Hieman erilainen meininki kun näissä USC (University of Southern California) amerikkalaisen jalkapallon peleissä. Toinen peleistä oli loppuunmyyty ja paikalla oli yli 90 000 ihmistä. Mentiin paikalle jo hyvissä ajoin ja areenan ympärillä oli ihmiset leiriytyneet isoilla teltoilla, missä kierreltiin ja nautittiin tunnelmasta.

Tunnelmaa pelista

Tunnelmaa pelista

Presidentin vaalit ovat olleet iso puheenaihe tässä kuussa. Itse en olisi tiennyt kumpaa olisin äänestänyt jos minulla jo äänioikeus olisi ollut. Tuntui siltä, että molemmat ehdokkaat vääristelivät asioita ja valehtelivat milloin mistäkin. Ihmisillä täällä oli todella tiukkoja mielipiteitä ehdokkaiden puolesta ja vastaan. Toisaalta hyvä että välittävät, mutta olen kyllä onnellinen että vaalit ovat nyt ohi. Facebook-sivuni täyttyi ihmisten mielipiteistä ja tuntui, että kukaan ei mistään muusta halunnut puhuakaan.

Mun valmennustyö paikallisen high schoolin kanssa on nyt täydessä vauhdissa ja pelataan ensimmäinen harjoituspeli tiistaina. Olen tykännyt olla taas koripallon parissa ja vaikka olenkin nyt aika loppuvaiheella raskauteni kanssa, minusta on kivaa käydä treeneissä. Onpahan jotain muuta ajateltavaa. Tarkoitukseni olisi olla joukkueen mukana niin kauan kun vaan pystyn ja sitten mennä mukaan kun taas synnytyksen jälkeen kykenen. Koulu on ollut tosi ymmärtäväinen toistaiseksi raskauteni suhteen ja tykkään muista valmentajista ja koulun henkilökunnasta tosi paljon. Muuten olen nyt vähentänyt urheilua ja koittanut ottaa vähän rauhallisemmin.

Käytiin ikuistamassa raskausmahani raskausajan kuvauksessa tänä viikonloppuna. Olin suunnitellut tätä paljon raskauteni alkuaikana, mutta nyt viimeisilläni mulla on ollut aika pullukka tunne ja en ollut ihan varma kuinka kivoja näistä kuvista tulisi. Kellan suostutteli minut kumminkin kuvaukseen ja vaikka en ole kuvia vielä nähnyt olen tyytyväinen, että otimme ne. Tämä raskausaika on ollut ihanaa aikaa odotuksineen ja haaveineen ja olen iloinen, että voimme nyt muistella sitä näistä kuvista. Laitan tänne muutaman kuvan kunhan saan kuvat käsiini.

Testasin tassa samalla iPhone5 panorama kameraa 🙂

Babyshower ja Halloween

Viime kirjoituksestani on hetki aikaa ja paljon on ehtinyt täällä tapahtua. Siskoni oli täällä käymässä perheensä kanssa, ja ystäväni täällä järjesti minulle babyshowerin. Babyshower oli aivan ihana. Sain paljon söpöjä vaatteita pikkuisellemme ja paljon lasten kirjoja ja kaikennäköistä muuta tarpeellista. Olin erittäin otettu siitä, että niin moni pääsi paikalle. Oli kivaa jakaa tällainen hetki ystävien ja perheen kanssa.

Babyshower kutsu

Babyshower kakkuni. Molemmat lapset kakun paalla 🙂

Babyshower koristeita

Siskoni ja siskontyttoni seka paikallisia suomalaisia

Muita ystavia ja Kellanin perhetta

Täällä on ollut koko lokakuu aikamoista halloween-touhua. Kävimme siskoni lasten kanssa kurpitsa-viljelmällä valitsemassa kurpitsat, jotka sitten kaiversimme myöhemmin. Täällä on monilla naapureilla pihat todella hienon näköisiä kaikkien koristeiden kanssa. Omat koristeeni ovat lähinnä kurpitsoja. Ehkä ensi vuonna panostan enemmän ulkokoristeisiin nyt kun olen nähnyt mitä kaikkea muut tekevät. Osa koristeista on aika pelottaviakin. Kaikennäköisiä hautakiviä, luurankoja ja pääkalloja. Yhdellä naapurilla on liikkuva ja äänehtivä merirosvoluuranko, jolle Sisu alkaa aina ohi mennessä haukkumaan. Hahaha… Minulla on siitä video, katsotaan jos onnistunut lataamaan sen tänne.

Kurpitsaviljelmalla

Halloween koristeitani

Lisaa halloween koristeita

Naapureidemme ulkokoristuksia

Ilmat täällä ovat jatkuneet aika lämpiminä. Koko syksy on ollut aikamoista hellettä. Saa nähdä koska viilenee. Viime vuonna muutettiin tänne joulukuun alussa, ja silloin oli kyllä selvästi viileämpi. Yhtenä päivänä lämpötila laski jo 20C ja olin siitä niin innoissani, että laitoin jo legginsit, ison neuleen ja Uggsit jalkaan. Taisin olla vähän etuajassa, koska kuumahan siinä tuli. Olen kyllä nähnyt muillakin täällä jo nahkasaappaita ja ohuita toppatakkeja, vaikka hyvin pärjää vielä shortseilla ja T-paidallakin.

Kuumuudesta huolimatta mun odotusaika etenee ihan hyvin (nyt 33viikkoa!). Veden juontiin pitäisi kiinnittää huomiota ilmeisesti enemmän. Nyt sen sairaalakassin voisi myös pakata valmiiksi. Olen pystynyt vielä liikkumaan ihan hyvin. Käyn edelleen pelaamassa tennistä paikallisten mammojen ja mummojen kanssa, uimassa lyhyitä matkoja, ja valmentamassa korista. High school korisjoukkueeni kausi on vasta alussa, joten toivon, että pystyisin sitä tekemään niin pitkään kun mahdollista. Katsotaan mitä käy. Näitä asioita kun ei ilmeisesti voi kauheasti suunnitella.

Babyshowerin ja muutamien omien tarvikehankintojen jälkeen alkaa meillä pikku hiljaa olemaan kaikki tarvittava lapsen tuloon. Ostettiin valmiiksi jo vaippoja ja muita perustarvikkeita, ettei niistä tarvitse sitten sairaalasta kotiin tulessa huolehtia. Saa nähdä miten Sisu tulee suhtautumaan tähän uuteen perheen jäseneen sitten. Ihan hyvä isoveli siitä varmasti tulee. Anoppini suositteli, että harjoittelisin Sisun kanssa vaunujen vieressä kulkemista, mutta ei olla vielä ainakaan sitä tehty. Sisu on kyllä ollut meille niin kuin ensimmäinen lapsi, joten vähän voi jäädä huomio sitten vähemmälle.

Odottamista, stressaamista ja uusi työ

Maalarit tyossaan

Nyt on lasten huone maalattu ja pinnasänky ja vaihtopöytä saapuivat viime viikolla. Vielä pitäisi päättää mihin kaikki laitetaan ja mitä muuta tässä vielä tarvitaan. Maalari sai muuten olla onnellinen, että Kellan sattui olemaan kotona kun työ oli tehty ja oli aika maksaa. Enhän minä olisi tiennyt, että tällaisestakin työstä pitää jättää tippiä. Ravintolassa ja kynsihoitolassa olen siihen tottunut, mutta aina välillä tämä tippi-kulttuuri vielä yllättää mut. Musta tuntuu muutenkin siltä, että Kellan on aina antamassa vähän enemmän tippiä kun minä. En tiedä sopeudunko ikinä tähän tippikulttuuriin täysin.

Maalauksen lopputulos ja pinnasanky

Tuntuu, että elämä alkaa pyörimään lapsen ympärillä jo nyt vaikka syntymään on vielä ainakin kaksi kuukautta. Saatiin se synnytysvalmennuskurssikin jo käytyä. Parin viikon päästä mennään opettelemaan lasten hoidon alkeita ja sitten ajattelin vielä ilmoittautua imetyksen ja lasten hengenpelastuksen alkeet kurssille. Kellan suunnitteli myös menevänsä “daddy boot camp”- kurssille. Tarjontaan näistä kursseista tuntuu siis löytyvän, ja en alun perin ollut suunnitellut meneväni kun näille kahdelle ensiksi mainitsemalleni, mutta muiden tulevien äitien kanssa juteltuani totesin, että ehkä se on ihan hyvä käydä useampi. Lisäksi olen lukenut täällä ”What to Expect When You Are Expecting” –kirjaa, ja Haukilahden neuvolasta saamia vihkosia (kiitos siskolleni niistä), ja ladannut puhelimeen pregnancy-applicationin, missä kerrotaan viikoittain lapsen kehityksestä ja muutoksista minun vartalossani.

Valmistautumista lapsen syntymaan

Tuntuu vähän siltä kun opiskelisi johonkin isoon kokeeseen. Voi olla, että selviäisin vähemmillä lukemisilla ja kursseilla, mutta mulla on sellainen tunne, että ei tästä tiedon määrästä haittaakaan voi olla. En koe olevani mikään luonnollinen äiti-henkilö, jonka vuoksi koen, että minun pitää tsempata muilla tavoin. Vähän niin kuin jos on lyhyt koriksen pelaaja, niin pitää sitten ainakin olla nopea ja hyvä pallon käsittelijä…haha.. Pelkästään kakkavaippojen ajattelu ja vauvojen buglailut saa minut voimaan huonosti, mutta toivon että se on niin kuin monet ovat minulle kertoneet, että oman lapsen kanssa se on ihan eri asia. Tuntuu siltä, että minun kohdalla omena on kyllä pudonnut aika kauas puusta meidän perheessä, kun kaikki kolme muuta sisarustani ovat hoitoalalla ja minä olen tällainen veren ja kakan kammoksuja. Toivon, että mun hajuaisti sitten heikkenee lapsen synnyttyä. Nyt raskauden aikana se on jotenkin erikoisen terävä.

Monet ovat kyselleet tuntemuksiani raskauden aikana ja niitä onkin ollut aikamoinen kirjo. Ensin oli pieni paniikki vaikka raskaaksi tuleminen oli ihan suunniteltua, että tässä sitä nyt ollaan ja nyt pitää raskauden aikana tehdä kauheasti kaikkea mitä ei sitten pysty lapsen kanssa tekemään. Sitten tuli jännitys siitä miten tästä sitten tulee selviämään äitinä ja olemaan toivon mukaan paras mahdollinen äiti tälle pienelle ihmiselle. Nyt on tullut kauhea tarve saada kaikki mahdollisemman hyvin valmiiksi lasta varten ja samalla vähän malttamaton tunne. Sellainen, että ei tässä enää jaksaisi odottaa. Kellan oli ihan hiljaa autossa eilen kun kerroin kuinka olisi hyvä pakata sairaalakassi jo valmiiksi ja miettiä mitä Sisun kanssa tehdään tilanteessa. Tiedustelin myös millaisia vaatteita hän haluaisi sairaalaan mukaan.