My last year in a nutshell

Here we go again with my blog! It’s been a while since my last post because… Well life just got busy. Let’s see what has happened since… I got pregnant, I was nauseous for 20 weeks, spent 6 amazing weeks in Finland with Madeleine, came back to home and Madeleine started preschool, had my darling baby boy, stayed up all hours for the past 4 months and now my baby is finally sleeping through the the night (knocking on wood that I’m not jinxing it right now).

Let’s talk about my pregnancy first. We were so excited to be expecting our second, and were even more excited when we found out it is a boy. The idea of sisters was very cute too but my husband was really hoping for a boy so we did everything in our power to get one… Hahaha. You might wonder what I’m talking about and if this makes any sense but I’m telling you it has worked for everyone I know that has tried it. I even read from the Teemu Selanne book that they did it to have a girl. Basically to have a girl you should have intercourse 3 days before ovulation and to have a boy right when you ovulate. I am not going to go into more detail in it but it is called ”the Shettles Method” in case you want to google it. (We would have been very happy with another girl as well and feel very blessed to just have healthy babies.) I also really wanted to do a gender reveal party or some fun way to find out with few friends but my husband thought I was being silly and was not on board. So we found out in our 12 week ultra sound.

 

I also opted to do a new DNA test at 10 weeks that is called ”materniT21” that can tell you the sex of the baby with 99.3% accuracy and also detects fetal chromosomal abnormalities from common (trisomies 21, 18 and 13) to the more rare. We had a little health scare with Madeleine during my pregnancy so it was very nice to have all this knowledge (piece of mind) from the beginning of the pregnancy. We actually ended up having the same findings in an ultrasound with Kayden, but thanks to this test I was not nervous about it.

 

Other than that my pregnancy was very different from my first. I was not very nauseous with Madeleine at all but this time I felt sick for the first 20weeks (not fun!). Every food sounded bad and going to grocery store was a tough task. I would hold my breath walking by the meats and bacon (and if you know me you know that I LOVE meat). What sounded good to me in the end of that nauseous time was peanut butter and jelly sandwiches (I never eat these usually). I had one every day for lunch for about two weeks. My pregnancy after that was amazing. I felt really good for the remaining 20 weeks and had my beautiful baby boy 3 days late on the ‪11/11!

We named him Kayden Bradshaw Wilson. Same initials and same middle name than my husband. He has been such a good baby so far -Always smiling and so easy going. Maybe I know little more about what I’m doing this time as well. He took a little longer to sleep through the night but it is starting to look like we are finally at this milestone (he is almost 4 months now). I tried to get him on good schedule right away and consulted a sleep specialist for extra advice (‪www.sleepshopoc.com). I need my sleep to function so I wanted to do everything in my power to help him sleep longer periods, not to mention how important it is for the baby’s development. It is so much easier with your first when you can nap while the baby naps, but you don’t get that luxury with your second.

 

Madeleine has taken the role as a big sister really well. She has been so sweet with Kayden and is always willing to help. In fact, I just moved their car seats next to each other in the car so that she can entertain Kayden and more often than not Kayden falls asleep in the car holding Madeleine’s hand (and this makes my heart burst out of love).

 

Talking about heart bursting out of love… Before Kayden’s arrival I was having hard time believing I could love another baby as much as I love Madeleine, but somehow it is possible. In fact, before having Madeleine I couldn’t even imagine how much more love a child could bring to my life. It is something that is impossible to explain until you experience it yourself, and usually my first question for my friends that are new moms is: ”isn’t it amazing?!?!”.

Picture by Marika Tuuli Photography

We obviously have our normal struggles, especially with our very independent, energetic, strong minded three year old (threenager), but no matter how hard of a day we have there are so many good moments in it.  My husband has been extremely helpful which makes everything easier as well (I chose well 😉 )

 

Before I bore you anymore with my lovey dovey thoughts I am going to stop this post to this and hopefully my next post will be sometime soon ( I will try my best!)

 

Picture by Marika Tuuli Photography

Picture by Marika Tuuli Photography

 

Täällä taas yritän aloittaa blogin kirjoitusta. Viimeisestä kerrasta onkin kulunut jo hurjan kauan normaaleista elämän kiireistä johtuen. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Tulin raskaaksi, olin huonovointinen 20 viikkoa, vietin 6 mahtavaa viikkoa Suomessa Madeleinen kanssa, tultiin takaisin kotiin ja Madeleine aloitti koulun (vähän tarhaa vastaava), mun ihana pieni poika syntyi, valvoin seuraavat 4 kuukautta ja nyt vihdoin Kayden nukkuu yön yli! (koputtelen täällä puuhun, ettei mikään nyt muuttuisi unien suhteen).

Picture by Sierra Campbell Photography

Ensin voisin kertoa vähän raskaudestani. Oltiin niin innoissamme, kun meille selvisi, että olen jälleen raskaana, ja vielä onnellisempia kun kuulimme että se on poika. Ajatus siskoksista oli myös houkutteleva, mutta etenkin mieheni toivoi poikaa, joten teimme kaiken mahdollisen minkä vaan pystyimme tämän toiveen toteuttamiseksi…hahaha. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tiedän monta paria jotka ovat yrittäneet samaa ja saaneet toivomansa sukupuolen. Luin jopa Teemu Selänteen kirjasta, että he seurasivat tätä metodia saadakseen tytön. Lyhyesti kerrottuna siitä tyttöä kannattaa yrittää 3 päivää ennen ovulaatiota ja poikaa juuri ovulaation aikana. Jos kiinnostaa kuulla enemmän tästä niin kannattaa googlata “shettles method”. (Olisimme tietysti olleet tyytyväisi mihin sukupuoleen tahansa ja tärkeintä on tietysti, että on terve). Mä olisin myös halunnut pitää täällä päin suosituksi tulleet sukupuolen paljastus juhlat, mutta Kellanin mielestä koko ajatus oli ihan hullu ja hän halusi tietää asiasta normaalisti ultraäänessä.

Tällä kertaa halusin myös tehdä DNA-testin (materniT21), jonka voi tehdä jo 10 viikon jälkeen, jossa mun verikokeella selviää vauvan sukupuoli 99.3% varmuudella ja myös mahdolliset kromosomi häiriöt. Mulla oli ensimmäisen raskauden aikana pieni huolestuneisuuden aihe, joka osoittautui turhaksi, mutta tällä kertaa halusin tehdä kaikki saatavilla olevat testit mahdollisemman nopeasti. Itseasiassa lääkäri huomasin myös saman tilanteen Kaydenin ultraäänessä myöhemmin, mutta tällä kertaa en ollut siitä huolestunut kiitos tämän testin.

Picture by Sierra Campbell Photography

Kaiken kaikkiaan tämä raskaus oli hyvin erilainen kuin ensimmäiseni.  Madeleinen kanssa minulla ei ollut huonovointisuutta juuri ollenkaan ja tällä kertaa sitä kesti puoleen väliin raskautta! L Kaikki ruoka kuulosti pahalta ja varsinkin kaupassa käyminen oli kovin hankalaa. Jouduin pitelemään hengitystä kävellessäni lihatiskin ohi (normaalisti rakastan lihaa!). Huonovointisuuteni loppupuolella minun teki mieli maapähkinähillovoileipiä (olipas pitkä sana!), mitä en yleensä koskaan syö. Soin näitä joka päivä kahden viikon ajan. Sen jälkeen raskauteni meni hyvin ja sain ihanan pienen poikani kolme päivää lasketun ajan jälkeen 11.11.

Poikamme sai nimen Kayden Bradshaw Wilson. Samat nimikirjaimet ja sama toinen nimi kuin miehelläni. Hän on ollut niin ihana ja kiltti vauva –hymyilee vaan ja menee iloisena matkassa mukana. Ehkä olen tällä kertaa myös hieman kokeneempi itsekin. Madeleine nukkui yön yli hieman aikaisemmin, mutta näyttää siltä että ollaan vihdoin saavutettu tämä vaihe myös Kaydenin kanssa. Yritin alusta asti saada hänet hyvään rytmiin ja konsultoin jopa unispesialistia täällä (kyllä sekin on ammatti!). Tarvitsen itse kunnon yöunet, että selviän päivästä vauvan ja 3-vuotiaan kanssa, ja hyvät unet on tietysti tärkeää myös vauvan kehityksen kannalta. Ensimmäisen kanssa voi vielä nukkua päiväunia samaan aikaan vauvan kanssa, mutta toisen kanssa ei samaan ole enää mahdollisuutta.

Picture by Sierra Campbell Photography

Madeleine on ottanut roolinsa isosiskona todella hyvin. Hän on niin kiltti ja avulias Kaydenia kohtaan. Itse asiassa siirsin heidän autonistuimet juuri vierekkäin autossa niin, että Madeleine voi viihdyttää Kaydenia automatkan ajan ja usein hän nukahtaa siihen pitäen siskonsa kädestä kiinni (joka ihan pakahduttaa sydämeni!)

 

Siitä puheen ollen… ennen Kaydenin syntymää olin huolissani pystynkö rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin Madeleinea, mutta jotenkin se vaan on mahdollista. Itseasiassa ennen Madeleinen syntymää en tiennyt kuinka paljon rakkautta tämä pieni ihminen voisi tuoda elämääni. Se on jotain sellaista jota ei ymmärrä ennen kuin sen kokee itse. Yleensä ensimmäinen kysymys kavereille jotka ovat juuri saaneet vauvan onkin: “eikö se tunnukin ihan mahtavalta?”.

Picture by Sierra Campbell Photography

Meillä on tietysti kaikki normaalit lapsiperheiden hankaluudet etenkin meidän omatoimisen energisen vahvatahtoisen kolmevuotiaan kanssa, mutta siitä huolimatta jokaisessa päivässä on niin paljon ihania hetkiä. Mieheni on ollut myös todella avulias, joka on tehnyt minun elämäni tietysti helpommaksi (valitsin siis hyvän miehen 😉 ).

 

Ennen kun kyllästytän teidät näillä rakkauden höpinöilläni, niin lopetan tämän tähän. Yritän todella kirjoittaa useammin kuulumisia tänne nyt. J

10 years ago / kymmenen vuotta sitten

10 years ago today I had packed my life in Finland into two suitcases and I was headed to fulfill my life long dream to play college basketball in the US… Wow… Time flies! So much has happened since. There is no blog post long enough, that could explain how grateful I am of all the experiences and friendships I have made during my time in the US. When I ten years ago thought that I was meant to play basketball and be as good as I can in it, I now know that basketball was meant to change my life in a different way. I have always been a firm believer that everything happens for a reason and now looking back to my senior year of college I can not help but smile. God had a plan for me and it was not what I had expected. I was at the peak of my college career, the season had just started, and I felt invincible… And then it happened… I got a season ending injury. It felt like life had just slapped me in my face and kicked me in my bottom.

It wasn’t until a year later when I was playing my now second senior year and I met my husband, that I realized how big of a blessing this injury really was.

Now I’m walking through the airport holding my little girls arm, on my way back to California, to my home, to my amazing husband and big adorable dog, I feel overwhelmed of how lucky I am. This was never my plan. I did not come to the US to find a husband or to live permanently, but somehow all this just happened and I’m glad it did.

Nevertheless, it breaks my heart to yet again leave Finland and leave behind my family and friends. I’ll miss you all so much. Who knew ten years ago that my round trip tickets would no longer have Finland on the return side.

Tarkalleen kymmenen vuotta sitten lähdin kahden matkalaukun kanssa ensimmäistä kertaa Kaliforniaan tarkoituksena pelata yliopistokoripalloa neljä vuotta. Tämä oli ollut unelmani pikkutytöstä lähtien. Ihan uskomatonta että siitä on nyt kulunut 10 vuotta! Niin paljon on kyllä ehtinyt tapahtua, enkä millään saa kaikkea sitä edes tiivistettynä tähän kirjoitukseen. Niin monia unohtumattomia kokemuksia ja ihania uusia ystävyyksiä. Kun kymmenen vuotta sitten ajattelin, että elämän tarkoitukseni on pelata koripalloa ja olla siinä niin hyvä kuin mahdollista, niin nyt tiedän että koripallo olikin vain silta tulevaan. Olen aina uskonut siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja nyt kun mietin viimeistä kauttani (tai sitä jonka piti olla viimeinen kauteni) Saint Mary’sissa en voi kuin hymyillä. Yläkerran herralla taisi olla mulle ihan toisenlaiset suunnitelmat mitä olin itse miettinyt. Pelasin parasta koristani ja tunsin olevani aivan pysäyttämätön, kun se tapahtui – sain kauden päättävän loukkaantumisen. Alkushokin haihduttua mieli teki tehdä kuukausia kestävät itkupotkuraivarit. En voinut ymmärtää miksi tämä tapahtui.

Vuotta myöhemmin kuin pelasin nyt uudelleen viimeistä kauttani yliopistossa ja tapasin mieheni ymmärsin vihdoin miksi tämä kaikki oli tapahtunut. Ilman tätä loukkaantumista en olisi niin onnellinen kuin nyt olen.

Nyt kun kävelen lentokentän halki käsikädessä pikku tyttöni kanssa matkalla takaisin kotiimme Kaliforniaan, ihanan mieheni ja söpön jättimäisen koirani luokse, olen ihan pakahtua onnesta. Miten mulle kävikään näin onnellisesti. En tullut Amerikkaan jäädäkseni tai löytääkseni miestä, mutta näin siinä nyt silti kävi… Ja hyvä että kävi.

Siitä huolimatta jäähyväiset ystäville ja perheelle ovat aina yhtä hankalat täältä Suomesta lähtiessä. Olette kaikki niin ihania ja mulla tulee teitä taas kova ikävä. Ihan hassua, että paluulippu onkin nyt Los Angelesiin eikä Helsinkiin. Enpä olisi voinut tätä kymmenen vuotta sitten ennustaa.

Kaukana tai lähellä, tosi ystävä on aina lähellä sydäntä

vietettiin Suomessa Madeleinen ristiaisia

Ollaan nyt kotiuduttu Suomesta ja selvitty aikaerosta. Tällä kertaa se tuntui helpommalta tänne suuntaan tullessa. Viiden viikon reissu kuulosti aluksi pitkältä, mutta silti matkan lopussa tuntui siltä että aika loppui taas kesken.

Suomen fudismaajoukkueen pelista

Olen kyllä tosi onnellinen, että mulla on Suomessa niin hyviä ystäviä ja läheinen perhe. Täällä saattaa perheet ja ystävät vaikuttaa päällisin puolin läheisiltä kun sanotaan ”i love you”, joka tilanteessa mutta todellisuudessa kaikki ovat aikalailla omissa oloissaan ja nähdään todella harvakseltaan. Osaksi se voi olla etäisyyksistäkin ja kiireisistä elämäntyyleistäkin kiinni.

kaikki Suomen serkut yhdessa

Madeleine paasi maistelemaan ystavani Tuulin olympiamitalia 🙂

Toisaalta ihannoin paikallisten avoimuutta ja tunteista puhumista. Muistan kun College aikana, kun lennettiin melkein jokaiseen vieraspeliin, niin monet jengikaverit soitti vanhemmilleen ennen ja jälkeen lentoja ja kertoi puhelimessa rakastavansa vanhempiaan. Silloin mietin, että kyllä omat vanhempani sen varmaan tietäisivät jos lennosta ei selvittäisi. Toisena esimerkkinä voisin mainita sen kun mieheni tapasi ensimmäistä kertaa äitini ja kertoi hänelle kuinka hyvin hän on kasvattanut minusta hyväsydämisen reilun ihmisen. En ollut itse paikalla kuulemassa äitini vastausta tai näkemässä hänen ilmettään, mutta osaan kuvitella hämmästyneen ilmeen äitini kasvoilla.

Tassa mun perheen 4th of July asut

4th of July BBQ tarjoiluja

Olin kyllä ihan onnellinen kotiin päästyäni vaikka Suomessa olikin kivaa. Madeleine nukkuu jälleen pitkiä öitä omassa huoneessa (toisin kuin Suomessa) ja muutenkin meillä on täällä ihan kiva arki. Käydään Madeleinen kanssa uimassa kerran viikossa uimakoulussa ja muina päivinä tossa meidän alueen uima-altaalla. Madeleine tykkää paljon uimisesta ja se on ihan kivaa puuhaa meille, kun neiti on vielä liian pieni puiston liukumäkiin ja muihin. Tavataan myös mun äitiryhmän kanssa 1-2 viikossa. On mulla sellainen tunne, että täälläkin on alkanut muodostua kivoja kavereita. Pidän myös yhteyttä paikallisiin Suomalaisiin edelleen. Puhuin tästä yhden toisen ulkomailla asuvan ystäväni kanssa, että ulkomailla asuessa helposti tutustuu paikallisiin suomalaisiin, jotka eroavat niistä suomalaisista joiden kanssa Suomessa liikun. Täällä minulla on kaiken ikäisiä ja tyylisiä suomalaisia kavereita ympäri Suomea. Se on mielestäni iso rikkaus tuntea erilaisia ihmisiä.

Nyt lopetan tämän filosofoinnin ihmissuhteista, ettei mene liian tylsäksi. Kirjoitan pian siitä mitä eroja huomasin äitikulttuurin välillä täällä ja Suomessa ja sitten myöhemmin myös puutarhaprojektistani.

 

 

Tama kuva meidan mommy and me BBQ:lta

Madeleine sai varpaat ekaa kertaa tyyneen valtamereen. Kylma vesi ei tuntunut neitia haittaavan lainkaan.

 

 

Kirjoja, työmiehiä ja lasten tavaroita

Fifty Shades of Grey, Darker and Freed

Mielensa pahoittaja

Muhun on iskenyt nyt viime kuukauden aikana kauhea lukuinto. En siis ole yleensä mikään kovinkaan kova lukija, mutta oon nyt kuukauden aikana lukenut neljä kirjaa. Luin vihdoin Fifty Shades of Grey, Darker ja Freed, mistä oon kuullut kaikkien nyt puhuvan koko kesän. Aikamoista eroottista romantiikkaa, mutta samalla tosi hyviä. Tykkäsin varsinkin siitä kakkos kirjasta (Fifty Shades Darker) tosi paljon. Seuraavaksi valitsin täältä meiltä kotihyllystä ihan toisenlaisen kirjan, joka mun on myös pitänyt lukea jo pitkän aikaa, Tuomas Kyrön Mielensä Pahoittaja. Siitä tulee mulle mieleen omat isovanhemmat ja kaikki muutkin vanhemmat ihmiset. Lähinnä siinä mielessä kun tällä yli 80-vuotiaalla ihmisellä tuntuu olevan kauhea tarve puhua ja kertoa aina oma mielipide tilaisuuden tullen, ja millään ei halua hyväksyä iän tuomia haittoja tai ottaa minkäänlaista ulkopuolista apua vastaan. Sellaisia mekin ollaan kaikki varmaan vanhempana… hehe.

Maalivareja valitessa…

Niin kuin mainitsinkin jo viime blogissa, niin minulla on tarkoitus saada nyt syyskuun aikana meidän lastenhuone tehtyä suhteellisen valmiiksi. Olen saanut tutustua nyt yhteen uuteen kulttuurieroon taas, kun olen tänne tilaillut erilaisia työmiehiä. Täällä ollaan yleensä aina joka tapaamisessa ns. So-Cal-ajassa, eli toisin sanoen myöhässä. Myöhästymiseen liittyy yleensä arvaamattomat ajat liikenteessä. Nyt näiden työmiehien kanssa on kaikki ollut monta päivää myöhässä. Suomessa kun on niin tottunut siihen, että jos on sopinut jonkun kanssa jonkun aikamäärän sitä noudatetaan todella tarkasti. Täällä ihmettelin ensin kun sähkömiestä ei kuulunut sovittuna päivänä, jonka jälkeen soitin perään ja selvisi että hän suunnittelee tulevansa vasta parin päivän päästä eikä silloinkaan ihan varmasti. Maalari on onneksi itse soittanut nyt jo kahdesti ja siirtänyt ajankohtaa. Huonekalujen pitäisi tulla nyt perjantaina.

Ensimmaisia leluja

Olen tällä aikaa saanut meidän tytön vaatekaapin hyvään järjestykseen. Olen pessyt, silittänyt ja järjestänyt kaikki vaatteet koko järjestykseen. Suomessa käydessä sain paljon siskojen lasten vanhoja vaatteita, lisäksi olen saanut kavereilta lahjaksi vaatteita ja jotain on tullut itse myös ostettua. Ensi viikonloppuna mennään Kellanin veljen luokse käymään ja he ovat myös luvanneet meille muutamia lasten tavaroita ja vaatteita. Välillä tulee sellainen apua-tunne kun pitäisi ostaa niin kauheasti kaikkea tavaraa tällä lapselle. Täällä tuntuu kaikilla olevan kauheasti kaikkea aivan ”pakollista”, jota en ole Suomessa nähnyt kenelläkään. Yhtenä hauskana keksintönä täällä myydään esim. lasten pepun kosteuspyyhkeiden lämmittimiä. Tuntuvat kuulema mukavammalta lapsen paljaalla pepulla.  Tällaisena ensikertalaisena on sitten vaikea erottaa tarpeelliset tavarat tarpeettomista. Rattaita valitessakin vaihtoehtoja oli aivan satoja. Valitsin meidän perheelle Uppababy Vista-merkkiset rattaat, joista tuntui löytyvän kaikki mahdolliset pelit ja pensselit. Tykkäsin näistä sen takia, että siinä on paljon eri vaihtoehtoja, mitä saa liitettyä tarpeiden mukaan ja lisäosana voi ostaa vielä mahdollisesti toiselle lapselle lisäistuimen tai seisoskelulaudan.

Uppababy Vista rattaat

Vaatekaappi jarjestykseen

Vaatteet koko jarjestyksessa

Loppu syksy mulla onkin sitten kiireisempää töiden ja vierailuiden kanssa. Meillä on nyt syksyllä ohjelmassa myös kolmet häät, joista ensimmäiset olivat jo viime viikonloppuna eräällä viinitilalla Pohjois-Kaliforniassa Lodi nimisessä kaupungissa. Kaupungin koosta kertonee jotain se, että koko kylässä oli vain yksi taksi. Onneksi häistä oli järjestetty kuljetus hotellilta juhlapaikalle ja takaisin.  Lämpötila oli taas yli 30C ja siinä ulkona pidetyn hääseremonian aikana oli sellainen olo, että olisin itse voinut kirjoittaa yhden kappaleen Mielensä Pahoittaja –kirjaan. Se olisi alkanut varmaankin näin…. Kyllä minä mieleni niin pahoitin kun istuin siinä helteessä ja tajusin, että se aiemmin laittamani rasva valuu nyt pitkin jalkojani ja selkääni ja vie tämän hikeentymisen ihan uudelle tasolle. Sitten olin vielä valinnut meille istuin paikaksi sellaisen paikan, joka ei ollut varjoa lähelläkään. Onneksi seremonia oli ihan harvinaisen lyhyt. 

Viinitilan edessa ennen haita

Hehe… ehkä jätän kirjoittamisen kumminkin kirjailijoille ja nautin vaan itse lukemisesta! Hassuna sattumana tapasin meidän lähtiessä hotellilta seuraavan aamuna hotellin aulassa kaksi suomalaista. Kello oli vasta 6 aamulla ja mietin siinä hetken, että puhuuko ne nyt oikeasti suomea vai olenko vielä ihan unessa. Suomesta olivat kyläilemässä. En tiennyt miten olivat sinne kaupunkiin eksyneet… ehkäpä viinin perässä.

Lämpimiä ihmisiä ja jäähilettä

Meillä oli täällä viime sunnuntaina muutaman eri alueen yhdistyksen järjestämä naapuriston konsertti lähipuistossa. Saman tapaisia yhteisjuhlia järjestetään täällä neljä kertaa vuodessa ja olemme nyt päässeet mukaan näihin kahteen viimeiseen. Edelliskerralla teemana oli cowbow juhlat ja tällä kertaa oli keskellä päivää järjestetty konsertti. Paikalla oli muutama bändi ja ruokaa ja juomaa riitti kaikille vajaalle tuhannelle osanottajalle. Paikalla oli lapsille suunnatut pomppulinna, kiipeilyrata, ja kotieläintarha. Myös paikallinen paloauto ja Newport poliisin SWAT (Special Weapons and Tactics Team) auto oli esittelemässä tarvikkeitaan.

Paasin kokeilemaan SWAT poliisin luodinkestavaa liivia ja kyparaa

SWAT:in panssariauto

Perus grilliruuan, salaattien, jääteen ja lemonaden lisäksi tarjolla oli myös alkoholijuomia ja minun RAKASTAMAA shaved ice:a. Kyseessä on siis jäähile joka raastetaan isosta jääkimpaleesta astiaan jonka päälle lisätään makeaa makua ja halutessa hieman kermaa. Maistoin tätä keveää jälkiruokaa ensi kertaa Hawaijilla Mauin saarella ja tämä oli ensimmäinen kerta kun sain sitä täällä mantereella. Lempimakujani on ehdottomasti banaani ja kookos, mutta makeutuspulloja löytyy enemmän kun jäätelömakuja.

Shaved Ice makuja ja jääkone

Tykkään näistä yhdistyksen järjestämistä tapahtumista, koska niissä saa ilmaisen ruuan ja juoman lisäksi myös aina uusia tuttavuuksia. Täytyy ihailla amerikkalaisten avoimuutta jutella aina ventovieraitten ja puolituttujen kanssa. Monet naapureista tuntee meidät lähinnä koiramme Sisun kautta. Sisu kun on koollaan ja ulkonäöllään aikamoinen katseenvangitsija. Koiran ulkoiluttaminen onkin kivaa kun monet tulee usein juttelemaan ja rapsuttelemaan Sisua.

Tämä maistuu niiiiiiin hyvältä!

Oma koti kullan kallis

Loydettiin vihdoin koti!!! Paastaan muuttamaan 27 paivan paasta 🙂 Tassa muutama kuva…

Talo on siis Newport Coast nimisellä alueella. Se on hieman pienempi kun mitä alunperin katsottiin, mutta uskon että tilaa riittää meille moneksi vuodeksi. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja “loft”, josta saa ehkä joskus tarpeen tullessa yhden makuuhuoneen. Alakerrassa on formal living, formal dining, kettio/olohuone. Autotalleja on kaksi, joista Kellan tekee toisesta itselleen mancaven. Sillä on siihen niin paljon suunnitelmia aina pokeripöydista golf-simulaattoriin, että en enää edes kysele niistä…haha..

Piha on pieni, mutta mun mielestä ihan soma. Siitä löytyy hieman nurmikkoa, grilli ja takka. Ihaninta siinä on, että aurinko paistaa siihen koko päivän!

Talo on pienellä aidatulla/vartioidulla alueella, jossa on yhteinen uima-allas (yksi mun kuvista). Uima-allas on meidän taloa vastapäätä, joten pitkä matka sinne ei ole. Saadaan käyttöön myös  aluetta vastapäätä olevat club-tilat, josta löytyy uima-allas uimaradoilla, tenniskenttiä ja koriskenttiä.

Nyt vaan huonekaluliikkeisiin pyörimään!