Maalarit tyossaan
Nyt on lasten huone maalattu ja pinnasänky ja vaihtopöytä saapuivat viime viikolla. Vielä pitäisi päättää mihin kaikki laitetaan ja mitä muuta tässä vielä tarvitaan. Maalari sai muuten olla onnellinen, että Kellan sattui olemaan kotona kun työ oli tehty ja oli aika maksaa. Enhän minä olisi tiennyt, että tällaisestakin työstä pitää jättää tippiä. Ravintolassa ja kynsihoitolassa olen siihen tottunut, mutta aina välillä tämä tippi-kulttuuri vielä yllättää mut. Musta tuntuu muutenkin siltä, että Kellan on aina antamassa vähän enemmän tippiä kun minä. En tiedä sopeudunko ikinä tähän tippikulttuuriin täysin.
Maalauksen lopputulos ja pinnasanky
Tuntuu, että elämä alkaa pyörimään lapsen ympärillä jo nyt vaikka syntymään on vielä ainakin kaksi kuukautta. Saatiin se synnytysvalmennuskurssikin jo käytyä. Parin viikon päästä mennään opettelemaan lasten hoidon alkeita ja sitten ajattelin vielä ilmoittautua imetyksen ja lasten hengenpelastuksen alkeet kurssille. Kellan suunnitteli myös menevänsä “daddy boot camp”- kurssille. Tarjontaan näistä kursseista tuntuu siis löytyvän, ja en alun perin ollut suunnitellut meneväni kun näille kahdelle ensiksi mainitsemalleni, mutta muiden tulevien äitien kanssa juteltuani totesin, että ehkä se on ihan hyvä käydä useampi. Lisäksi olen lukenut täällä ”What to Expect When You Are Expecting” –kirjaa, ja Haukilahden neuvolasta saamia vihkosia (kiitos siskolleni niistä), ja ladannut puhelimeen pregnancy-applicationin, missä kerrotaan viikoittain lapsen kehityksestä ja muutoksista minun vartalossani.
Valmistautumista lapsen syntymaan
Tuntuu vähän siltä kun opiskelisi johonkin isoon kokeeseen. Voi olla, että selviäisin vähemmillä lukemisilla ja kursseilla, mutta mulla on sellainen tunne, että ei tästä tiedon määrästä haittaakaan voi olla. En koe olevani mikään luonnollinen äiti-henkilö, jonka vuoksi koen, että minun pitää tsempata muilla tavoin. Vähän niin kuin jos on lyhyt koriksen pelaaja, niin pitää sitten ainakin olla nopea ja hyvä pallon käsittelijä…haha.. Pelkästään kakkavaippojen ajattelu ja vauvojen buglailut saa minut voimaan huonosti, mutta toivon että se on niin kuin monet ovat minulle kertoneet, että oman lapsen kanssa se on ihan eri asia. Tuntuu siltä, että minun kohdalla omena on kyllä pudonnut aika kauas puusta meidän perheessä, kun kaikki kolme muuta sisarustani ovat hoitoalalla ja minä olen tällainen veren ja kakan kammoksuja. Toivon, että mun hajuaisti sitten heikkenee lapsen synnyttyä. Nyt raskauden aikana se on jotenkin erikoisen terävä.
Monet ovat kyselleet tuntemuksiani raskauden aikana ja niitä onkin ollut aikamoinen kirjo. Ensin oli pieni paniikki vaikka raskaaksi tuleminen oli ihan suunniteltua, että tässä sitä nyt ollaan ja nyt pitää raskauden aikana tehdä kauheasti kaikkea mitä ei sitten pysty lapsen kanssa tekemään. Sitten tuli jännitys siitä miten tästä sitten tulee selviämään äitinä ja olemaan toivon mukaan paras mahdollinen äiti tälle pienelle ihmiselle. Nyt on tullut kauhea tarve saada kaikki mahdollisemman hyvin valmiiksi lasta varten ja samalla vähän malttamaton tunne. Sellainen, että ei tässä enää jaksaisi odottaa. Kellan oli ihan hiljaa autossa eilen kun kerroin kuinka olisi hyvä pakata sairaalakassi jo valmiiksi ja miettiä mitä Sisun kanssa tehdään tilanteessa. Tiedustelin myös millaisia vaatteita hän haluaisi sairaalaan mukaan.
maijainoc 